Ihminen viettää entistä enemmän aikaan puhelin kädessä. Jos puhelin ei ole kädessä, se on kuitenkin suuren osan päivästä käden ulottuvilla. Viisituumaisen tuijottelu ei aina välttämättä ole huono asia, ja monen elämää ohjaavat sovellukset näyttelevät yhä suurempaa roolia elämässämme ja arjessamme. Kun ihminen näprää puhelintaan, ei hän välttämättä selaa sosiaalista mediaa kaiken aikaa; todella monella on puhelimessaan käytössään kalenteri ja muita elämäntapoihin liittyviä mittareita, joiden tarkastelua vaaditaan päivittäin.

Oikeanlaiset sovellukset tuovat helpostusta arkeen ja niiden olemassaolo on lähes välttämätöntä. Ostos- ja erilaiset to do -listat on helppo näpytellä suoraan puhelimeen ja synkronoida muun perheen kanssa, ja vanhanaikaiset post it -laput ovat auttamatta historiaa. Unta, askelia ja aktiivisuutta mitataan usein erilaisten sovellusten avulla. On siis sanomattakin selvää, että nykyihmisen katse kohdistuu päivässä useamman kerran älylaitteeseen, koska sen on myös vähän jopa pakko.

Instagram

Instagram on kammennut itsensä somemaailman kuninkaaksi ja on siten varmasti yksi tämän hetken suosituimmista ja käytetyimmistä sovelluksista. Instastoryn myötä Instagram sivuutti heittämällä Snapchatin ja onpa myös Facebook jäämässä sen jalkoihin. Milleniaalit eivät ole kiinnostuneita muun muassa Facebookista enää lainkaan, ja myös moni vanhempi on lopettanut niin kutsutun naamakirjan selaamisen kokonaan. Instagram toimii sekä sosiaalisena mediana kuvien jakamisessa, että kaverusten välisenä viestimenä direct -toimintoineen.

Facebook

Vaikka suurin osa nuorisosta vannookin FB:n sijaan ennemmin IG:n nimeen, ei vanha kansa näe kyseisessä sovelluksessa vielä mitään vanhanaikaista. Facebook on omiaan ystävien väliseen yhteydenpitoon, tapahtumien järjestämiseen sekä niiden seuraamiseen, ja löytyypä sovelluksella myös vaikka vanhat koulukaverit vuosikymmenien takaa. Facebook pyrkii kehittämään toimintojaan jatkuvasti ja kaikesta huolimatta kerää myös uusia käyttäjiä listoilleen päivittäin. Ongelmistaan huolimatta Facebook on edelleen ainakin Suomessa vielä toistaiseksi käytetyin sosiaalinen media.

Wunderlist

Listojen tekijän must have -applikaatio. Wunderlistillä on helppo luoda niin to do -listat kuin kaikki muutkin listat kauppareissujen ostoslistoista kesämökkien puutelistoihin. Omat listat saa jaettua haluamilleen henkilöille pelkän sähköpostiosoitteen perusteella ja on näin helppo synkronoida vaikka koko perheen, miksei suvunkin, kesken. Listoja on helppo luoda lisää tarpeen mukaan ja poistaa myöhemmin kun tarvetta ei enää ole. Jokaisen, joka haluaa pitää elämänsä järjestyksessä listojen avulla, tulisi ladata tämä sovellus puhelimeensa.

WhatsApp

WhatsApp mullisti viestittelykulttuurin ja romutti operaattoreiden tulostavoitteet SMS-paketeista. WhatsAppin välityksellä vaihtuu niin teksti- kuin ääniviestitkin sekä kuvat, videot, tiedostot ja linkitkin. WhatsAppilla voi soittaa sekä video- että äänipuheluita – kaikki tämä täysin maksutta. Nykypäivän kommunikointiin ei käytännössä enää operaattoreita tarvita – riittää kun omistat älylaitteen ja netin. Kysymys kuuluu, mitä uutta näillä sovelluksilla on tarjota kuluttajille tulevaisuudessa ja miten ne tulevat pysymään ajan hermoilla?